Tänään mentiin taas Paavolaan jo tältä viikolta tuttuun tapaan aamulenkille,  -treeneihin ja -uinnille koirien kanssa.
Sodan kanssa harjoteltiin taas kahden patukan leikkiä ja eilisen ja tämän aamun perusteella uskaltauduin luopua liinasta. Täytyy vain kaivaa jostain toinen samanmoinen patukka, kun Soda oli kuitenkin sitä mieltä, että isompi olis kuitenki hiukkasen parempi. Leikki meni hyvin ja sopivassa kohtaa nappasin lelut taskuun ja sit oli noudon vuoro. 
Hetsasin koiraa kapulalla, heitin ja päästiin koiran noutamaan juuri ennen kuin kapula pysähty. Tämän viikon alun esitykseen nähdään hommaan on tullut varmuuttaa ja intoa. (Alkuviikosta Soda oli hämillään koko hommasta, eikä tajunnut lähteä kapulalle tai teki sen juuri ja juuri ravaten. ) Laukka-askelein kapulalle mennään, napataan kiinni kapulaan ja juostaan mun luo lelulle. Ote vois olla ehkä aavistuksen verran  tiukempi, mutta ainakin toistaseksi kapula pysyy hyvin suussa, eikä se sitä pyörittele, pureskele tai mällää.  Nyt Soda on myös hogannut, että kapulasta saa päästää irti, se nimittäin piti ottaa siltä pois ennen leluun vaihtoa. Tää mielestänä hyvä juttu, ettei kapulasta kehkeydy liian tärkeetä esinettä. 
Noudon jälkeen tehtiin seuraamista Sirken opein eli vasen käsi targettina merkkaamaan paikkaa. Seuruutus meni mielestäni hyvin (toki asentoa on vaikea itse katsoa) koira piti paikkansa ja kontaktin hyvin ja pysy mukana nopeuden vaihdoksissa ja käännösissä. Matka ilman palkkausta oli ehkä sellainen alokasluokan seurauspätkä. Toki jokaista nenäkosketuksesta käteen tuli merkki: "Hyvä!" Kokeilin ihan piruuttani, mitä tapahtuu jos otan patukan mukaan palkkaukseen. Perusasennon ottaminen oli Sodalle aluksi vaikeaa, koska pään päällä oli lelu. Autoin sen oikeaan paikkaan namilla. Heiluttelin perusasennossa kättä ja melko pian koira pystyi keskittymään kontaktiin. Ahnehdin vielä sen verran, että kokeilin seuraamista lelun kanssa ja se meni suorastaan loistavasti: (siis omasta mielestä!!) Koira pysyi oikealla paikalla, kontakti oli kohdillaan ja myös innokkuutta löytyi. Tuli kyllä sellaset fiilarit, että ehkä tästä hommasta alkaa vähitellen kehkeytyäkin jotain!!!
Käytin lopuksi koiran Paavolan rannassa polskimassa. Rommi sai juosta vesilelujen perässä ja Soda kahlas vieressä. Laitoin Rommin puuhun ja heitin Sodalle lelua ja sain sen uimaan muutaman metrin lelulle. Mä veikkaan, että sillä on uintitekniikassa hiomista ja uskon,että asia saadaan kuntoon, kun uskallan itte veteen. Sen takapää näyttää uppoavan aina kun se pyrkii uimaan ja sitten sille tulee hätä. Eli ei muuta kuin mökkisaunaa lämmittelemään ja pulahtamaan järveen!!!

Vuodattaminen on ollut pidemmän aikaan jäähyllä, mutta nyt kun treenitouhut ovat heränneet kunnolla eloon on aika ryhtyä kirjoittamaan tarkemmin.
Kevättalvi hurahti kamalaa vauhtia ohi. Toki kaikkea pientä ehdin aina muiden kiireiden välissä touhuta Sodan kanssa. Tyttöstä on kasvanut melkoinen pikkunainen, jota koonsa puolesta voisi kutsua joksikin ihan muuksi; On koirvia, on koipia. Soda on siis tällä hetkellä melko koominen honkkeli ja vaikutelmaa lisää turkittomuus, joka saa neidin pienet korvat näyttämään vieläkin suuremmilta. Kommentteja on tullut, pupu-Jussista kenguruun. Aikaa typy tarvinnee kehittyäkseen, mutta kyllä se mun silmään on ihan hauskannäköinen pakkaus.
Treenirintamalla ollaan päästy ihan hyvään alkuun lelupalkkauksessa ja nyt olen vähitellen viemässä palkkausta myös liikkeisiin. Leikki on tullut paremmaksi viime päivien aikana ja kunniakierrokset yksin lelun kanssa ovat vähentyneet. Tekemisen intoa on myös jollain tavalla tullut lisää.
Hakuiluhommat ovat myös alkaneet kohtuu mukavasti. Ollaan tehty hajuhakuja ja ainakin nyt näyttää, että typy on päässyt jyvälle nokan käytöstä. Sodasta ihmiset ovat ihania, joten ollaan päästy alussa siinä mielessä helpolla. Hajuhakuja vaan lisää ja sitten tarkotus ryhtyä nostattamaan tyttöä. On se niin outoa, kun on koira, jota voi nostattaa ja nostattaa, eikä sillä kilahda yli. Tässä joutuu todella miettiin koiran palkkausta ja motivointia uudella tavalla, kun on tottunut siihen, ettei koiraa uskalla nostatta yhtään liikaa. Kunhan mä vain osaisin vedellä vieläkin tehokkaammin oikeista naruista palkkauksen kanssa.
Käytiin Sodan kanssa leireilemässä kasvattajan (siis Valkohampaan) porukassa. Hakuilun, agin ja tottiksen lisäksi Soda sai ajaa 350 metrin mittasen metsäjäljen kaikkine keppeineen. (Sodahan oli siis tehnyt pentuna muutaman takapihan makkarajäljen viime syksynä ennen tätä jälkeä.)  Tepan ohjastamana mentiin jäljelle ja mä olin yllättynyt, miten taitava pikkukoira voikaan olla; siellä se meni pitkin jälkeä kyselemättä, että mitä tehdään, eikä mun tarvinnut seurata merkkejä, kun koira osas itte muuttaa suuntaa kulmissa. Loppujäljestä se merkkas jo kepitkin. Vähän kyllä iski jäljestyskärpänen!!!!

Tänään päästiin tutustumaan Sotkamon pelastuslaitokseen ja samalla tekemään rakennusetsintää. Ekaksi Sodan kanssa tutustuttiin avoportaisiin ja ritilälattiaan ja sen jälkeen etsittiin vielä muutamat kadonneet. Tytöllä ei ollut  minkäänlaista ongelmaa liikkua eri alustoilla, suurin ongelma oli, että kuinka pitää itsensä housuissa, kun ihminen löytyi.  Mielenkiintoista oli seurata typyn toimintaa;siitä näki selvästi, että oli kärryllä mitä tehdään. Nokka oli pystyssä ja korvat meni taakse ja häntä alkoi pyöriä ympyrää kun oltiin hajulla. Ts. Sodaa on tosi helppo lukea. Jännää oli myös nähdä, kuinka hajut liikkuivat ilmastoidussa tilassa ja pyrki tuuppaamaan kaiken seinille. Kahteen otteeseen Sodan häntä oli melkeen maalimiehen suussa kun se yritti päästä seinänvierellä olevalle pöydälle, mistä haju tuli voimakkaimmin, eikä Soda tajunnut, että selän takana oli ihminen.
Rommi pääsi etsimään kolme kadonnutta. Yksi oli kaapissa, yksi ylhäällä rappusten päällä ja yksi pimeässä varastoshuoneessa.  Vauhtia riitti ja Rommi hoiti hommat aikailematta. Ilmaisussa ei mitään moitetta. Olipa kiva nähdä, kuinka innoissaan Rommi teki töitä.

Alla linkki kuvagalleriaan: http://picasaweb.google.com/huuskoanna/312010RakennusetsintaaSotkamonPelastuslaitos#

Meidän lauma toivottaa kaikille Hyvää Joulua!

Toisin sanoen vaarin 90-vuotissynttärit ja Voittaja-näyttelyt Helsingissä.
Perjantaina ajettiin Helsinkiin, jossa majottauduimme Serenan luona. Lapsukaiset matkustivat sulassa sovussa takalaatikossa ainoa  pieni häikkä oli tyttelin huonovointisuus: kolme kertaa jouduttiin pysähtymään siivoamaan koiraosastoa ja hienoneiti oli tietty vähän sitä mieltä, ettei autoon voi kyllä hypätä, ennen kuin se on siistitty perusteellisesti.
Koska me oltiin molemmat päivät kiinni näyttelyssä, Soda pääsi hoitoon Tiinalle ja Seebulle. Me suunnattiin näyttelyyn heti lauantaiaamusta, mutta päästiin kehään vasta neljän maissa. Lakuja oli ennätysvähän liikkellä, tutut kehäketut siis vastustajina. Tuomarina oli Bente Harlem Norjasta. Rommi oli melko löysänoloinen ennen kehää kun oli koko päivän väsyttänyt itseään kehän laidalla. Pelkäsin, että mitähän esiintymisestä oikein tulee. Kaikki meni kuitenkin hyvin, kehässä Rommi jaksoi olla valppaanoloinen ja antoi hienosti tutkia itsensä ja lopputuloskin oli mitä parhain:  Val1 Pu1 ROP, Cacib ja Voitaja-09 -titteli. Isoon kehään ei enää ehditty, kuitenkin kuvaukseen ehdittiin, jossa kuvaaja totesi mulle ja Serenalle, että olisipa kaikki koirat yhtä helppoja kuvattavia. Meitä nauratti aika makeasti, kun tiedetään edellisiltä vuosilta, millasta rimpuilua kuvattavana oleminen aikaisempina vuosina on ollut.  Kun Serenan kanssa tajuttiin, että ryhmäkehän otti Norman Deschuymere, meitä harmitti vietävästi, ettei ehditty sinne. Norman on arvostellut kahdesti Rommin rotukehässä sijoittaen sen ROP:ksi ja VSP:ksi ja erkkarissa sijoittanut sen BIS3.
Illalla käytiin Jyrkin kanssa vielä vaarin 90 -vuotisjuhlissa ja kotiin päästiin puoliltaöin.
Seuraavana päivänä sitten oli vuorossa Pohjoismaiden Voittaja-näyttely. Tuomarina oli Jesper Anderson Ruotsista.  Tässä näyttelyssä Rommi teki historiaa hankkimalla elämänsä ensimmäisen aikuisiällä s H:n Jos tilastollisesti miettiin, niin Rommin esiintymiset valioluokassa ovat menneet varmasti huonommin, kuin missään muussa luokassa. Toki ulkomailta valioluokassa ollaan saatu useampikin valionarvo napatuksi. Erään koirakaverini totesi,että eihän se ole kunnon käyttökoira,jos se ei saa elämässään H:ta, näinhän se täytyy nähdä ;)
Kehän jälkeen lähdimme hakemaan pikkutyttöä Seebulta ja Tiinalta. Typykkä oli käyttäytynyt mallikkaasti ja hurmannut molemmat.  Sodahan oli vähän niin kuin harjoitteluvälineenä heillä, sillä ajatuksella, että joku päivä laku tulee heille.  Kaikesta päätellen Sodan vierailu taisi tehdä tehtävänsä ja lakukuume taisi nousta muutamalla pykälällä :)
Tiina kertoi, että Sodan kanssa oli mennyt hienosti. Se ei ollut ihmetellyt tai pelännyt mitään; ei metroa, ei liikennettä, leikkiä ja juoksentelevia lapsia. Hauskaa oli kuulla, jonkun muun suusta niitä samoja kommentteja, mitä itse olen toistellut; se on vaan niin ihana:)

Koirulaisten kanssa ollaan touhuiltu kaikkea pientä. Käyty etsintätreeneissä ja Sodan kanssa sosiaalistumassa. Ja sunnuntaisin pallohallilla penturyhmässä. Rommi alkaa selkeesti jo suorastaan tykätä pikkukoirasta, vaikka toki aina välillä muistuttaa, jos villiyskohtaukset ovat liian riehakkaita.
Pikkuemäntä on reipas kuin mikä ja vähän liiankin; meillä ei siis toistaiseksi enää liikuta vapaana kuin metsissä ja ym. paikoissa. Tytteli on muutaman kerran ottanut pitkät nostaessani sen "vaan pissille". Viimeisin niitti oli parin päivän takainen aamupisu, jonka jälkeen, ennen kuin ehdin sanoa kissaakaan tyttö hipsutteli pitkin naapureiden sisäpihoja aina naapuririvitalojen päähän. Siellä oli pari kiinteistöfirman poikaa haravoimassa lehtiä ja Soda oli sitä mieltä, että ne oli siellä  heiluttelemassa haravoita, sitä varten että pikkuneiti vois jahdata niitä. Siinä se vielä jallitti mua, tyyliin "etpä saakaan kiinni ja nää pojat on mun uusia kavereita." Onneks nää  olikin mun  kavereita ja nappas likan kiinni ja mä suurin piirtein yökkäri päällä kannoin pikkupossun kotiin.  Vitsi, että savut nousi korvista siinä kohtaa.  Niin ja mikä jännää, esim. metsässä mitään tällasta ongelmaa ei ole; tyttöä pääsee harvoin edes piiloon, kun se seuraa hyvin, missä liikutaan.  Muutaman kerran olen päässyt sen "eksyttämään" ja toki sille on tullut jo vähän hätä, että minne se mamma katos.
Tää pikkutäti on kyllä välillä muutenkin melko touhukas.Tänä aamuna mua odotti taas hyvin sodamainen aamu. Heräsin ihmeelliseen metallinrouskeeseen toisin sanoen siihen, että pikkulikka harjoitteli omatoimisesti metallinoudon pitoa. (äänen perusteella, suuotteessa on vielä hiomista) Eikä aamu ollut sujunut tytöllä pelkästään  tokon voittajaluokan liikkeiden harjottelemisella, myös hakua,esineruutuetsintää ja tottista oli treenailtu välineistä päätellen: tuulikaapista oli raahattu esiruutuesinepussi, kaapista kiintorulla ja lipaston päältä metallinen koulutuskaulain. Niin ja jossain välissä oli myös inventoitu vaatekaapin sisältöä ja ulkoistettu Sodan mielestä tarpeettomat: musta miesten kenkä ja puoliksi järsitty vyö olivat mun tyynyllä unileluina. 
Mulla taitaa olla kotona kasvamassa aikamoinen himoharrastaja ja siivooja :) 

Eilen Soda pääsi sosiaalistumaan Virpin luona, kun me kokoustimme. Pirkko-lansu oli eteisessä Sodasta vähän jännittävä, mutta kun sisälle päästiin meno yltyi melkoiseksi. Soda juoksi mutkan olohuoneeseen sieltä  takas keittiöön pöydän alle piiloon. Tämän jallitusleikin jälkeen Soda keksi, että oikeestaan Pirkolla on aika mukava turkki missä roikkua ja erityisen hauskaa oli hyökkäillä lansuneidin kintereisiin. Ihmeen kärsivällisesti Pirkko jaksoi tätä vilkasta seuraneitiä. Välillä tytöt ottivat painin lomassa torkut, molemmat kylki kyljessä tuhisten.
Tänään iltapäivällä käytiin ekaa kertaa Sodan kanssa ohitustreeneissä ja ihan kivasti meni. Toki tyttönen olisi aluksi ollut menossa moikkaan jokaista, mutta pieni äänimerkki asiasta sai tytön huomioon minuun  josta palkka ja sitten sitä tepsuteltiinkin eteenpäin pitäen tiukka kontakti ohjaajaan. Niin toi kontaktiasia tuntuu välillä vähän pulmalliseltakin. Kun esimerkiksi päästän Sodan pissalle, niin eihän siitä meinaa tulla mitään, kun typy vaan tuijottaa ja tuijottaa ja tulee istumaan mun eteen, että onko hyvä näin, saanko palkkaa :)
Iltasella oli  mulla Pallohallilla vielä penturyhmän vetäminen. Soda oli pääosin  häkissä odottamassa. Huusi taas aluksi tuttuun tyyliin ja sitten rauhottui kun se ei tehonnut. Pientä leikkiharjotusta tehtiin, pyöritystä ympäri ja motivoitua luoksetuloa. Tyttö oikein murisi  luoksetulossa turhautumistaan, kun mä ryökäle olin varastanut sen patukan. Harjoteltiin vielä lopuksi pallohallin kierreovia. Soda oli ekaks sitä mieltä, että en varmasti tonne mee, mutta määrätietoisesti, namin ja hihnan avulla homma saatiin toimimaan. Kun päästiin ovista, tyttö oli menossa halliin takas jo omatoimisesti.  Pallohallin kattoa pitkin valui painavia satseja lunta, joka tömähti ulkopulella maahan ihan meidän kohdalla. Tästä tyttö eikä kukaan mun ryhmän koirista ollut moksiskaan.
Pihalla vielä tehtiin tuttavuutta meidän pelastukoiraporukan ihmiseen, jota Soda ei ollut vielä tavannut. Valveutunut koiraihminen tietenkin meni kyykkyyn käsi ojolla koiraan päin kasvot käännettynä pois. No Soda vähän ihmetteli,että mikähän sillä on, kun on tolleen oudosti, eikä seiso tai ole kyykyssä normaalisti ja meni varoen haisteleen kättä, jonka jälkeen ryntäs pussaamaan niin, että Eve sai  kuoria koiran kuolaa melkoset kerrokset linsseistään. Onpa kiva murtaa Sodan kanssa myyttejä epävarmoista ja pelkurimaisista belgeistä,

Sodasopulin kanssa lähdettiin tänään ihmettelemään kaupunginmenoa. No mitään ihmeellistä siinä Sodan mielestä ei ollut paitsi se sora, mitä oli viskottu lumen päälle, se kaikki olisi pitänyt pistää suuhun. Pieni huomautus asiasta ja tyttö tuli tapittamaan mun eteen ja sit seurattiin napittaen jos en kiinnittänyt huomiota.  Ihan hyvä, että osaa tarjota kontaktia, mutta "vapaana liikkumisesta" ei meinannut tulla mitään. Parin tädin luona käytiin myös rapsutettavana. Kaupunkireissun jälkeen mentiin vähän touhuilemaan Vimpeliin. Harjoiteltiin liinassa kahden lelun leikkiä. Leikki sinäänsä meni hyvin, paitsi ryökäle pääsi livistämään Urhon luokse joka oli Kaisan kanssa myös  leikkiharjoituksissa. Mä lähdin juokseen piiloon, Kaisa laitto Urhon maahan ja otti Sodan kiinni. Niin ja arvaa vaan tuliko tytölle paniikki, missä mä olen. Niin, ei sitten tippaakaan!!!! Se oli ihan tyytyväinen Kaisan kanssa. Sit tehtiin niin, että kiljasin sille kerran piilosta ja lähdin karkuun, sit tyttönen heräsi, että joo se on mamma, joka kutsuu ja pinkoen tultiin kyllä luokse.
Tehtiin Kaisan kanssa pari motskariluoksetuloa niin, että Kaisa piteli liinassa Sodaa ja mä lähdin patukan kanssa pinkomaan. Tyttö melskasi mun perään kiljuen ja tempoillen ja vauhti oli ihan kohtuullinen millä tultiin.
Leikitin Soda vielä patukalla samalla kun Kaisa hääräili omien kanssa. Patukka taisi ollakin ihan hyvä juttu:sillä ei ollut aikeita singota  toisaalle. Patukan kanssa harjoteltiin myös rauhanvaiheita. Aika pikaseen patukka tippuu,mutta yhtä pikaseen siitä myös innostutaan.
Kaisa meni vielä piiloon Sodalle. Tuulesta ei saatu mitään apuja, menin hihnan kanssa ja kun tyttö oli hajulla, päästin menemään. Soda ei huomannut edes patukkaa, kun Kaisa löytyi, niin innoissaan se oli. Häntä vispasi joka suuntaan. Seuraaville kerroille typykkä huutamalla huusi Kaisan perään. Toka löytyi helposti, kolmannelle joutui likka tekemään vähän enemmän töitä, kun haju ei tullutkaan nokkaan suoraan. Kaisa oli asettunut ojanpenkereelle, joten lähdettiin kiertämään aluetta. Siinä neito joutui nostelemaan koipia yli risukasojen ja loikkaamaan ojan yli. Kun Kaisa osui nokkaan sitten taas mentiin ja ilo oli ylimillään löydöstä :)
Lopuksi tyllerö pääsi irrottelemaan Kaisan lauman kanssa ja Urho-mudin kanssa vauhti kiihtyy tappiin. Ja mikä loistavaa melskaamisen välissä sain kutsuttua Sodan välillä luokse ja sitten peli taas sai jatkua. Nyt sohvannurkassa makaakin melko väsynyt koiralapsi.

Käytiin  Kaisan kanssa treenailemassa tänään koiria. Otin ekana Rommin kanssa seuraamista, nopeudenvaihteluja käännösiä paikallaan, perutusta ja  sivuaskeleita. Lisäksi tehtiin muutamat jättävät ja luoksetulot pysäytyksineen. Koiralla oli oikein mukava vire ja innokkuutta löytyi. Syynä taisi olla autoon jäänyt pieni kiljukaula. (joka muuten rauhottui melko nopeaa) Otin vielä Rommille paikallaanoloa häiriössä (Kaisa touhuili Urhon kanssa vieressä).
Sitten oli Sodan vuoro. Se pääsi tekemään muutaman motskariluoksetulon ja  tyttö pääsi oikein äänen kanssa huutamaan mun perään:)

Sitten vielä Kaisa meni piiloon ja Soda sai etsiä. Kyllä sille joku idea oli jäänyt viime kerran treeneistä ja näytti siltä, että nokka toimi mukavasti, vaikkei paljoa tuulesta saatu apuja. Hauskaa oli nähdä, miten innoissaan typy oli jo pelkästää hajun saannista ja ihmiselle mentiin korvat suipperolla häntä villisti heiluen. Kyllä se on vaan jotenkin niin hauska pieni eläin :)

Lopuksi tehtiin pikkulenkki koko lauman kanssa ja hyvin meni. Alla pari todistusta Pukin pikkuapulaisista metsässä:) Kuvat otettu puhelimen kameralla, joten laatu ei paras mahdollinen.

Soda ja Rommi vieri vieressä

Soda, Rommi, Oili ja Urho

En oikein meinaa uskoa todeksi,että pikkutyllerö on ollut jo neljä viikkoa Suomessa. Aika on hurahtanut hirvellä vauhdilla siinä kun olen ihastellut uutta perheenjäsentä. Toki osa menee varmaan pentuhössötysen piikkiin, mutta on se silti mainio tyttö!!!Se on paikassa jos toisessa kotonaan, pussaa ihmiset ja haastaa toiset koirat leikkimään.

Viikko sitten oltiin pelastuskoiraporukan kanssa leireilemässä ja tyttö seurusteli siellä toisten koirien ja ihmisten kanssa, eikä  ollut missään kohtaan huolissaan, vaikka mua ei ollut paikalla. Jälkiä päästiin leirillä ajamaan muutamat ja tyttö ei ollut moksiskaan vaikka vieressä aidan toisella puolella hurahtelivat autot 80km/h -tuntinopeudella ja pihapiirissä ihmiset juttelivat omiaan. Metsän puolella käytiin myös syömässä maalimiesten luona kanaa ja hirvenlihaa ja riemu oli suuri, kun ihminen ja eväät löytyivät.
Leirillä Soda kuuli ekan kerran  myös ammuntaa. Toki reagoi aluksi kun ihan viereen tultiin pamauttamaan, siinä se katteli, että mitä tapahtuu ja missä ja jatko sitten omassa hajumaailassaan  nuuskuttelemisiaan.

Elukkalääkärivisiitti leirinjälkeisenä maanantaina meni myös hyvin:Soda tutkittiin läpikotaisin vakuutusyhtiötä varten ja todettiin terveeksi. Toki lääkärimies sai tuntea typykän sydämmiliset tervehdykset pusujen muodossa tutkimisen aikana ja  ehtipä tyttönen ottaa tirsat tutkimuspöydällä ennen rokotuksia. Tällsia nää on nämä heikkohermoiset ylivilkkaat belggarit :)
Kentällä ollaan käyty leikkimässä, kotona harjoteltu kontaktia, tehty imutusseuraamista, liikkeenvaihtoja ja esineenvaihtoja: Soda on nimittäin sitä mieltä, että kaikki lattialta (ja vähän pöydiltäkin löytyvä) on häntä varten:milloin kanellaan kyniä, milloin haarukoita ja, milloin saadaan hepulileikkikohtauksia oluttölkkien kanssa ja milloin vaihdetaan kenkiä ja torkkupeittoja koiranleluihin.

Tänään kävi Kaisa ja Riikka moikkaamassa pikku Soda ja tänään käytiin ekaa kertaa pallohallilla ihmettelemässä. Hetken tuumailtua typsy oli kuin kotonaan:juoksi lelun ja makkaran perässä. Oikein mallikkaasti meni tutustuminen uuteen jännään paikkaan. Rommin kanssa tehtiin hiukka seuraamista, rytmivaihdoksia ja paikallaan siirtymisiä.

Viikko on vierähtänyt aivan huomaamattaan kiireen keskellä. Soda on ollut päivähoidossa Jyrkin kotona beagletyttöjen seurana ja ilta-ajat opetusten lomassa on touhuiltu jotain pientä, rauhottumista, istumista, liikkeenvaihtoja istu-ylö ja tavattu paljon ihmisiä. Pikkukoira on kyllä varsinainen tapaus; menee reippaasti joka paikkaan ja pussailee ihmiset mennen tullen. Toki luonnettakin löytyy:ensimmäiset päivät neiti piti melko kovaäänistä protestia, jos joutui olemaan eri kerroksessa. Aikansa huudettua kyllä rauhoittui. Sama toistui illalla sänkyyn pääsyn kanssa ja autossa häkissä olon. En olisi kyllä uskonut, että pienestä koirasta voi lähteä niin kova ääni!!! nyt yöt sujuvat ääneti ja automatkat myös ja kotona pystytään olemaan eri kerroksissa ilman kummempia protesteja.
Viikonloppuna oli äidin synttärit ja talo oli täynnä vieraita,Soda pääsi hurmaamaan ihmisiä. Ehdittiin me viikonlopun aikana tehdä myös parit jäljet molempina päivinä ja kun pikkulaku tajusi homman jujun, ei sitä meinannut saada pois jäljeltä.
Tänään on aloitettu naksun opetus, tehty kontaktia ja kanniskeltu metallinoutokapulaa. Pitää varmaan keksiä muitakin noutoesineitä, pikkulikan treenattavaksi. Kengät, kynät, paperinpalat ja käsineet näyttävät nousevan maasta aivan luonnostaan.

Eli saanko esitellä meidän lauman uusi jäsen, pienen pieni (tai ei ehkä niinkään pieni)  hollantilainen lakutyttö Chrissie Vår Letsager eli Soda.  Soda ei ole ollut vielä vuorokautta Suomessa, mutta alku on sujunut oikein mukavasti. Pikkutyty oli oikein reipas niin Amsterdamin valtavalla kentällä kuin Helsinki-Vantaalla. Vaikka paljon uusia asioita tuli pienelle koiralle yhdellä kertaa, ei tyttönen näyttänyt olevan moksiskaan. Häntää heilutellen mennään joka paikkaan ja ihmiset tervehditään niin, että  se tuntuu.
 

Päivät hurahtavat järjetöntä kyytiä eikä enää ole kuin reipas kaksiviikkoa ja mä näen uuden perheenjäsenemme. Aivan lopullista valintaa pennun suhteen ei olla tehty, mutta päätös  on jo kuitenkin aika lähellä...to be continued

mä nään sen :) siis pikkukaverin, joka muuttaa meille. Lentoliput on ostettu ja pentukuvia käydään tarkkailemassa päivittäin. Kyllä odottavan aika vaan on NIIIIIN pitkä.....