Tänään mentiin taas Paavolaan jo tältä viikolta tuttuun tapaan aamulenkille,  -treeneihin ja -uinnille koirien kanssa.
Sodan kanssa harjoteltiin taas kahden patukan leikkiä ja eilisen ja tämän aamun perusteella uskaltauduin luopua liinasta. Täytyy vain kaivaa jostain toinen samanmoinen patukka, kun Soda oli kuitenkin sitä mieltä, että isompi olis kuitenki hiukkasen parempi. Leikki meni hyvin ja sopivassa kohtaa nappasin lelut taskuun ja sit oli noudon vuoro. 
Hetsasin koiraa kapulalla, heitin ja päästiin koiran noutamaan juuri ennen kuin kapula pysähty. Tämän viikon alun esitykseen nähdään hommaan on tullut varmuuttaa ja intoa. (Alkuviikosta Soda oli hämillään koko hommasta, eikä tajunnut lähteä kapulalle tai teki sen juuri ja juuri ravaten. ) Laukka-askelein kapulalle mennään, napataan kiinni kapulaan ja juostaan mun luo lelulle. Ote vois olla ehkä aavistuksen verran  tiukempi, mutta ainakin toistaseksi kapula pysyy hyvin suussa, eikä se sitä pyörittele, pureskele tai mällää.  Nyt Soda on myös hogannut, että kapulasta saa päästää irti, se nimittäin piti ottaa siltä pois ennen leluun vaihtoa. Tää mielestänä hyvä juttu, ettei kapulasta kehkeydy liian tärkeetä esinettä. 
Noudon jälkeen tehtiin seuraamista Sirken opein eli vasen käsi targettina merkkaamaan paikkaa. Seuruutus meni mielestäni hyvin (toki asentoa on vaikea itse katsoa) koira piti paikkansa ja kontaktin hyvin ja pysy mukana nopeuden vaihdoksissa ja käännösissä. Matka ilman palkkausta oli ehkä sellainen alokasluokan seurauspätkä. Toki jokaista nenäkosketuksesta käteen tuli merkki: "Hyvä!" Kokeilin ihan piruuttani, mitä tapahtuu jos otan patukan mukaan palkkaukseen. Perusasennon ottaminen oli Sodalle aluksi vaikeaa, koska pään päällä oli lelu. Autoin sen oikeaan paikkaan namilla. Heiluttelin perusasennossa kättä ja melko pian koira pystyi keskittymään kontaktiin. Ahnehdin vielä sen verran, että kokeilin seuraamista lelun kanssa ja se meni suorastaan loistavasti: (siis omasta mielestä!!) Koira pysyi oikealla paikalla, kontakti oli kohdillaan ja myös innokkuutta löytyi. Tuli kyllä sellaset fiilarit, että ehkä tästä hommasta alkaa vähitellen kehkeytyäkin jotain!!!
Käytin lopuksi koiran Paavolan rannassa polskimassa. Rommi sai juosta vesilelujen perässä ja Soda kahlas vieressä. Laitoin Rommin puuhun ja heitin Sodalle lelua ja sain sen uimaan muutaman metrin lelulle. Mä veikkaan, että sillä on uintitekniikassa hiomista ja uskon,että asia saadaan kuntoon, kun uskallan itte veteen. Sen takapää näyttää uppoavan aina kun se pyrkii uimaan ja sitten sille tulee hätä. Eli ei muuta kuin mökkisaunaa lämmittelemään ja pulahtamaan järveen!!!

Vuodattaminen on ollut pidemmän aikaan jäähyllä, mutta nyt kun treenitouhut ovat heränneet kunnolla eloon on aika ryhtyä kirjoittamaan tarkemmin.
Kevättalvi hurahti kamalaa vauhtia ohi. Toki kaikkea pientä ehdin aina muiden kiireiden välissä touhuta Sodan kanssa. Tyttöstä on kasvanut melkoinen pikkunainen, jota koonsa puolesta voisi kutsua joksikin ihan muuksi; On koirvia, on koipia. Soda on siis tällä hetkellä melko koominen honkkeli ja vaikutelmaa lisää turkittomuus, joka saa neidin pienet korvat näyttämään vieläkin suuremmilta. Kommentteja on tullut, pupu-Jussista kenguruun. Aikaa typy tarvinnee kehittyäkseen, mutta kyllä se mun silmään on ihan hauskannäköinen pakkaus.
Treenirintamalla ollaan päästy ihan hyvään alkuun lelupalkkauksessa ja nyt olen vähitellen viemässä palkkausta myös liikkeisiin. Leikki on tullut paremmaksi viime päivien aikana ja kunniakierrokset yksin lelun kanssa ovat vähentyneet. Tekemisen intoa on myös jollain tavalla tullut lisää.
Hakuiluhommat ovat myös alkaneet kohtuu mukavasti. Ollaan tehty hajuhakuja ja ainakin nyt näyttää, että typy on päässyt jyvälle nokan käytöstä. Sodasta ihmiset ovat ihania, joten ollaan päästy alussa siinä mielessä helpolla. Hajuhakuja vaan lisää ja sitten tarkotus ryhtyä nostattamaan tyttöä. On se niin outoa, kun on koira, jota voi nostattaa ja nostattaa, eikä sillä kilahda yli. Tässä joutuu todella miettiin koiran palkkausta ja motivointia uudella tavalla, kun on tottunut siihen, ettei koiraa uskalla nostatta yhtään liikaa. Kunhan mä vain osaisin vedellä vieläkin tehokkaammin oikeista naruista palkkauksen kanssa.
Käytiin Sodan kanssa leireilemässä kasvattajan (siis Valkohampaan) porukassa. Hakuilun, agin ja tottiksen lisäksi Soda sai ajaa 350 metrin mittasen metsäjäljen kaikkine keppeineen. (Sodahan oli siis tehnyt pentuna muutaman takapihan makkarajäljen viime syksynä ennen tätä jälkeä.)  Tepan ohjastamana mentiin jäljelle ja mä olin yllättynyt, miten taitava pikkukoira voikaan olla; siellä se meni pitkin jälkeä kyselemättä, että mitä tehdään, eikä mun tarvinnut seurata merkkejä, kun koira osas itte muuttaa suuntaa kulmissa. Loppujäljestä se merkkas jo kepitkin. Vähän kyllä iski jäljestyskärpänen!!!!

Tänään päästiin tutustumaan Sotkamon pelastuslaitokseen ja samalla tekemään rakennusetsintää. Ekaksi Sodan kanssa tutustuttiin avoportaisiin ja ritilälattiaan ja sen jälkeen etsittiin vielä muutamat kadonneet. Tytöllä ei ollut  minkäänlaista ongelmaa liikkua eri alustoilla, suurin ongelma oli, että kuinka pitää itsensä housuissa, kun ihminen löytyi.  Mielenkiintoista oli seurata typyn toimintaa;siitä näki selvästi, että oli kärryllä mitä tehdään. Nokka oli pystyssä ja korvat meni taakse ja häntä alkoi pyöriä ympyrää kun oltiin hajulla. Ts. Sodaa on tosi helppo lukea. Jännää oli myös nähdä, kuinka hajut liikkuivat ilmastoidussa tilassa ja pyrki tuuppaamaan kaiken seinille. Kahteen otteeseen Sodan häntä oli melkeen maalimiehen suussa kun se yritti päästä seinänvierellä olevalle pöydälle, mistä haju tuli voimakkaimmin, eikä Soda tajunnut, että selän takana oli ihminen.
Rommi pääsi etsimään kolme kadonnutta. Yksi oli kaapissa, yksi ylhäällä rappusten päällä ja yksi pimeässä varastoshuoneessa.  Vauhtia riitti ja Rommi hoiti hommat aikailematta. Ilmaisussa ei mitään moitetta. Olipa kiva nähdä, kuinka innoissaan Rommi teki töitä.

Alla linkki kuvagalleriaan: http://picasaweb.google.com/huuskoanna/312010RakennusetsintaaSotkamonPelastuslaitos#

Meidän lauma toivottaa kaikille Hyvää Joulua!

Toisin sanoen vaarin 90-vuotissynttärit ja Voittaja-näyttelyt Helsingissä.
Perjantaina ajettiin Helsinkiin, jossa majottauduimme Serenan luona. Lapsukaiset matkustivat sulassa sovussa takalaatikossa ainoa  pieni häikkä oli tyttelin huonovointisuus: kolme kertaa jouduttiin pysähtymään siivoamaan koiraosastoa ja hienoneiti oli tietty vähän sitä mieltä, ettei autoon voi kyllä hypätä, ennen kuin se on siistitty perusteellisesti.
Koska me oltiin molemmat päivät kiinni näyttelyssä, Soda pääsi hoitoon Tiinalle ja Seebulle. Me suunnattiin näyttelyyn heti lauantaiaamusta, mutta päästiin kehään vasta neljän maissa. Lakuja oli ennätysvähän liikkellä, tutut kehäketut siis vastustajina. Tuomarina oli Bente Harlem Norjasta. Rommi oli melko löysänoloinen ennen kehää kun oli koko päivän väsyttänyt itseään kehän laidalla. Pelkäsin, että mitähän esiintymisestä oikein tulee. Kaikki meni kuitenkin hyvin, kehässä Rommi jaksoi olla valppaanoloinen ja antoi hienosti tutkia itsensä ja lopputuloskin oli mitä parhain:  Val1 Pu1 ROP, Cacib ja Voitaja-09 -titteli. Isoon kehään ei enää ehditty, kuitenkin kuvaukseen ehdittiin, jossa kuvaaja totesi mulle ja Serenalle, että olisipa kaikki koirat yhtä helppoja kuvattavia. Meitä nauratti aika makeasti, kun tiedetään edellisiltä vuosilta, millasta rimpuilua kuvattavana oleminen aikaisempina vuosina on ollut.  Kun Serenan kanssa tajuttiin, että ryhmäkehän otti Norman Deschuymere, meitä harmitti vietävästi, ettei ehditty sinne. Norman on arvostellut kahdesti Rommin rotukehässä sijoittaen sen ROP:ksi ja VSP:ksi ja erkkarissa sijoittanut sen BIS3.
Illalla käytiin Jyrkin kanssa vielä vaarin 90 -vuotisjuhlissa ja kotiin päästiin puoliltaöin.
Seuraavana päivänä sitten oli vuorossa Pohjoismaiden Voittaja-näyttely. Tuomarina oli Jesper Anderson Ruotsista.  Tässä näyttelyssä Rommi teki historiaa hankkimalla elämänsä ensimmäisen aikuisiällä s H:n Jos tilastollisesti miettiin, niin Rommin esiintymiset valioluokassa ovat menneet varmasti huonommin, kuin missään muussa luokassa. Toki ulkomailta valioluokassa ollaan saatu useampikin valionarvo napatuksi. Erään koirakaverini totesi,että eihän se ole kunnon käyttökoira,jos se ei saa elämässään H:ta, näinhän se täytyy nähdä ;)
Kehän jälkeen lähdimme hakemaan pikkutyttöä Seebulta ja Tiinalta. Typykkä oli käyttäytynyt mallikkaasti ja hurmannut molemmat.  Sodahan oli vähän niin kuin harjoitteluvälineenä heillä, sillä ajatuksella, että joku päivä laku tulee heille.  Kaikesta päätellen Sodan vierailu taisi tehdä tehtävänsä ja lakukuume taisi nousta muutamalla pykälällä :)
Tiina kertoi, että Sodan kanssa oli mennyt hienosti. Se ei ollut ihmetellyt tai pelännyt mitään; ei metroa, ei liikennettä, leikkiä ja juoksentelevia lapsia. Hauskaa oli kuulla, jonkun muun suusta niitä samoja kommentteja, mitä itse olen toistellut; se on vaan niin ihana:)