Valkohampaan Jean Rodolfo R.I.P 1.6.2000-25.5.2009

Meidän blogissamme on vallinnut taas pitemmän aikaa hiljaisuus. Syynä siihen osittain on tuo yltä luettava. Eli enää ei kuulu meidän kotona vanhan Ruuti-herran tassutus.  Kaikki kävi todella äkkiä, ja vieläkin välillä vaistomaisesti tulee puhuttua koirista monikossa ja mietittyä, mihin laittaa Ruuti hoitoon, kun itse lähden jonnekin... ja ilman kyyneleitä ei vieläkään pysty täysin Ruutia muistelemaan. Olihan se ensimmäinen, jonka avulla pääsin tutustumaan koiramaailmaan ja erityisesti belgeihin.
Miksi sitten Ruutia ei ole enää kuin  muistoissa?  Ruutin terve silmä sokeutui aivan yllättäen niin että siitä meni lopullisesti näkökyky aivan muutaman päivän aikana. Ajattelin aluksi,että olenhan kuullut paljon koirista, jotka pärjäilevät ihan hyvin sokeina. Ruutin tapauksessa täydellinen sokeus tuli niin nopeasti, ettei koira ehtinyt siihen tottua. Se törmäili täällä kotonaan eikä uskaltanut liikkua juuri minnekään. Lenkillä se painautui lenkittäjänsä jalkaa vasten, koska pelkäsi törmäilevänsä. Liikkuminen muuttui  muutenkin bordercollienmaiseksi hiippailuksi. Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka saitte minut ymmärtämään, ettei tällainen ole täysipainoista belggarin elämää.  Ikävä Ruutia on, mutta toivon, että tein oikean ratkaisun ja päästin rakkaan ystävän menemään.