Sitä aina joskus kummastelee, että minkä ihmeen takia sitä tahtoo vapaapäivänä herätä vapaaehtoisesti ennen kukonlaulua hypätä autonrattiin ja ajaa satoja kilometrejä vain sitä varten,että pääsee kipristelemään vatsanpohjaansa ja tuntemaan pahoinvointia jännityksestä.
Maaningan reissu muistutti, että tässä hommassa on oikeasti järkeä. Jännityksen saattelemana lähdettiin koitoksiin. Metsään mentäessä pahin jännitys oli kuitenkin jo karissut. Alla tarkempi kisaraportti.

Meidän suoritus alkoi siis tottiksella. Aluksi Rommi oli aivan väärässä vireessä. Se haukahteli kun laitoin sen paikallaan oloon, mutta hiljeni ja pysyi paikallaan tarkkaavaisena.
Seuraamisen alku oli melkoista haahuilua, ekan täyskäännöksen jälkeen alkoi olla kontaktissa, ja pääsi lopullisesti mukaan hitaassa käynnissä. Sen jälkeen oli oma ittensä piti paikan ja kontakti säilyi. Henkilöryhmää, kun ei olla tehty taas pitkään aikaan, siinä meinas lähteä haisteleen, tarvitsi toisen seuraa -käskyn. Liikkeestä istuminen oli ollut hyvä, annoin kuitenkin vartaloavun, koska tokotuksen takia liikkeestä istumista ollaan tehty vähän. Liikkeestä-maahan-menossa olin kuulemma kädellä ikään kuin "tönäissyt" Rommia (???) kuitenkaan koskematta koiraan. Luoksetuloon olin tosi tyytyväinen, tuli vauhdilla ja paikka oli Rommiksi tosi hyvä, meillä  kun on ollut ongelmia sen kanssa, koska olen alunperin opettanut Rommin tulemaan ja tuomaan kaiken sivulle. Peruasento luoksetulossa oli jäänyt hiukan vajaaksi.  Jännityksen saattelemana mä olin tässä vaiheessa jo menossa noutoihin, kunnes muistin, että ai niin, meidän pitäis varmaan vielä seisahtaa. Seisominen oli ollut napakka siitä saatiin erinomainen.
Myös noudot olisivat kaikki olleet tuomarin mielestä  erinomaisia, ellei se perhanan luovutusasento olis ollut niin kiero: Rommi toi jokaiselta esteeltä ja tasamaanoudossa  kapulan eteen istumisen ja sivulletulon välimaastoon. Ja sit eteenlähetys. Lähti kuin ammuttu mutta käskyn saatuaan lähti kaartamaan paikallaolotolpille etsiin lelua, huusin taas maahan, ei mitään reaktiota ja kolmannella käskyllä juoksi mun sivulle istuun. Heh, tätä liikettä täytynee treenata meidän ihan oikeesti;) Pisteitä tottiksesta saatiin 75.
Ja sitten maastoon:
Me alotettiin esineillä ja jostain kumman syystä mun jännitys oli melkein kadonnut. Lähetin koiran keskeltä ruutua, se kaarsi oikeelle takarajalla nappas esineen ja toi sitä niin vauhdilla että ajautui ohi ja tipautti kerran suusta, mutta noukki ja toi käteen. Toinen lähetys samasta paikkaan, kaarsi taas samalle suunnalle, meni takakulmaan otti esineen ja toi sen suoraan käteen.  2 esinettä ja vajaat 2 minuuttia meni toimitukseen. Rommi ei ole koskaan edes treeneissä hakenut esineitä pisto per esine -osumalla. pisteitä 29.
Sitten jännittämään hakua. Henna rohkaisi meitä, että rata on ihan hyvä eikä ollenkaan mahdoton, että teillä on kaikki mahdollisuudet siellä onnistua.  Tässä vaiheessa ryhtyi taas vähän puntit tutajamaan ja koitin koko ajan olla ajattelematta,että mitä siitä seuraisi, jos me kaikki ukot saadaan nostettua.
Hakurata oli, kuten Henna oli meitä infonnut,  melko mukavassa mäntykangasmaastossa, jossa oli kasvillisuuden puolesta loistava näkyvyys. Koska alue oli todella kumpuilevaa oli  kuitenkaan mahdotonta nähdä koko ajan, kuinka syvällä koira kävi. Koska meillä on ollut näitä nokanavausongelmia, hinkkasin alku 50 -metristä vaikka kuinka kauan. Lopulta päätin, että kun se ei nosta mitään, kai meidän on myös edettävä. Melkein samoin tein sitten maali löytyikin umpipiilosta vasemmalta takarajan tuntumasta. Sitten jatkettiin ja mä ryhdyin  pommittamaan ja pommittamaan oikeeta ja välillä lähetän myös vasemmalle puolta ja tuntuu, ettei mitään löydy. Tässä kohtaa mä jo näin 200 metrin rajamerkin. Sit about 30 metriä ennen alueen loppua mä nään, että Rommin häntä alkaa vipattaa maastossa ylös ja alas, koira pyörii ja hyörii ja tulee rulla suussa. Ja ei kun näytölle ja ukko ylös. Tässä vaiheessä mä jo odotin, että tuomari kertoo,että etukulmaan jäi ukko, eikä enää kannata pistottaa koiraa tyhjälle. Mutta mitään ei kuulu, mä lähetän Rommia  enää vaan vasemmalle.
Aluksi koira ei meinaa irrota, sit saan irtoamaan syvemmälle, koira on melkeen kääntymässä takas keskilinjalle päin, mutta kiepauttaakin ittensä ympäri ja lähtee kohti takakulmaa. Ja taas häntä huiskii ylös ja alas ja kierrellään piiloa. Rulla suuhun ja mun luo. Hyväksyn ilmasun ja siinä meinaa päästä  melkeen parkasu, kun ajattelen liinan jatkeena juostessa, että koulari tais tulla ja samalla valioituminen. Pisteen hakuradalta olivat 164. Jokaisesta ilmasusta vähensi hiukan, kun roikuin liian lähellä koraa liinassa. Ja jos sitten  ryhdytään spekuloimaan, niin pitkässä liinassa tehdyillä ilmasuilla me oltais saatu vielä se ykköstuloskin. Jäätiin siis kahden pisteen päähän. (268) Onneksi tässä vaiheessa nuo tulokset eivät vielä merkkaa mitään. Eikös se voittajaluokka ole vasta sitten niitä ykköstuloksia varten vai ;)