Kyllä aina välillä itsekin ihmettyy siitä,että mihin sitä aina itsensä pistää... no tällä kertaa KSTK:n tilaamaan bussiin 12 muun ihmisen 15 koiran kanssa. Kohteena siis Latvia ja Riika, kaksipäiväinen kv-näyttely. 12. päivän iltana bussi lähti linja-autoasemalta, yö ajettiin Helsinkiin ja aamulautalla mentiin sitten vetten yli Tallinnaan. Aamupäivä shoppailtiin Viron pääkaupungissa, josta sitten matka jatkui kohti naapurimaata Latviaa. Oli siinä maalaispojilla vähän ihmettelemistä, kun miljoonakaupungista ei löytynyt kuin pelkkää asfalttia, joten lenkitys meinasi venyä, kun ei sitä sopivaa paikkaa tyhjennyksille meinannut löytyä.

Ilta hotellilla mnikin sitten seuraavaan päivään valmistautumisessa, Maija hoitin Jekun ja Rommin kuontalon ja mä pähkäilin, mitä ottaa näyttelyyn mukaan ja mitä ei. 
Seuraavana aamuna sitten kello herätti ennen seitsemään: koirat vuorotellen pihalle, naiset suihkuun ja sitten aamupalalle.Puoliyhdeksältä sitten sitä jo napitettiin istua linja-autossa matkalla kohti näyttelyhallia.

Vesisateesta huolimatta jonotus sisälle sujui melko rivakkaan ja kehien laidalle päästiin hyvissä ajoin. Koko bussilastin porukka oli suurin piirtein vierekkäisten kehien laitamilla, joten saatiin oikein kunnon leiri perustettua käytävien reunoille. Kilpeläisen Kati oli lupautunut esittämään Rommin ja kun mä annoin koiran sen käsiin, se oli kuin vanha lehmä, ei seissyt terhakkaasti vaan roikotti päätä ja korvia alhaalla. Ja mä olin tosi ihmeissäni, kun se yleensä varsinkin sisätiloissa on melko äänekäskin. Minä häippäsin hyvissä ajoin kun groenendalit alottivat kehän. Seurailin kehään kauempaan ja ihmettelin, kun välillä annettiin nauhoja ja välillä ei, eikä nauhojen väri oikein meinannut, loppusijoituksen kannalta mitään. Niin ja tuomarilla Geir  Nordahl Pedersenillä oli myös koko skaala käytössä, eli kun nauhoja tuli, niin tuli monenvärisiä. Muahan rupes tietty jännittämään, että kuinka meidän käy, kun Rommi on ainoana ilman vertailukohdetta.
Kehään mennesä Rommi oli taas oma tarkkaavainen itsensä, nosti itsensä ylös kun ihmetteli, että mihkä mamma mut oikein pisti. Vähän se oli pistänyt piipitykseksi ja hiukka meni kasaan tuomarin käsittelyssä, mutta juoksi ja seisoi melko rauhassa. Kati totesi tuomarille, että poika nyyhkyttää äitinsä perään, johon Pedersen vastasi, että kerro omistajalle terveisiä ja onnittele uuden valion omistajaa!!! Eli jo heti eka päivä toi sen mitä haettiin, eli Latvian sertin ja cacibin. Ykkösryhmän otti arvosteltavaksi Marion ten Cate. Kävimme pyörähtämässä kehässä ilman tulosta.
 

Seuraavaan päivää pystyikin sitten valmistautumaan kaikessa rauhassa ilman paineita, koska matkan tarkoitus oli jo saavutettu. Kehään toki mentiin sunnuntainakin, mutta ilman paineita. Kati ehti esittämään Rommin toistamiseen. Kun tuomari Marion Ten Cate juoksututti Rommia, ihmettelin hänen jännää ilmettään. Kauhistuin, että mikä on vikana, ontuuko koira vai mistä on kysymys... jännitystäni jouduin pidättelemään vielä hetken, eikä tuomio ollut ollenkaan niin tyrmäävä kuin pelkäsin. Rommi sai sai  erin ja cacibin. No mistä se ilmeily sitten johtui, sekin selvisi. Tuomari oli todennut Katille, että voi harmi, kun en eilen nähnyt tämän koiran liikkuvan, olisin halunnut sen ehdottamasti sijoittaa ryhmässä!!! En tiedä oliko tuo tieto mukava vai ei, niin lähellä mutta niin kaukana ryhmäsijoitus. No ainakin tuomari sai itsellensä näpäytyksen, että harvinaisempiakin koirarotuja voi ja pitää liikuttaa esiarvostelukehässä, niistäkin voi löytyä helmiä.  Iso kiitos vielä Katille Rommin handlaamisesta!!!