Toisin sanoen vaarin 90-vuotissynttärit ja Voittaja-näyttelyt Helsingissä.
Perjantaina ajettiin Helsinkiin, jossa majottauduimme Serenan luona. Lapsukaiset matkustivat sulassa sovussa takalaatikossa ainoa  pieni häikkä oli tyttelin huonovointisuus: kolme kertaa jouduttiin pysähtymään siivoamaan koiraosastoa ja hienoneiti oli tietty vähän sitä mieltä, ettei autoon voi kyllä hypätä, ennen kuin se on siistitty perusteellisesti.
Koska me oltiin molemmat päivät kiinni näyttelyssä, Soda pääsi hoitoon Tiinalle ja Seebulle. Me suunnattiin näyttelyyn heti lauantaiaamusta, mutta päästiin kehään vasta neljän maissa. Lakuja oli ennätysvähän liikkellä, tutut kehäketut siis vastustajina. Tuomarina oli Bente Harlem Norjasta. Rommi oli melko löysänoloinen ennen kehää kun oli koko päivän väsyttänyt itseään kehän laidalla. Pelkäsin, että mitähän esiintymisestä oikein tulee. Kaikki meni kuitenkin hyvin, kehässä Rommi jaksoi olla valppaanoloinen ja antoi hienosti tutkia itsensä ja lopputuloskin oli mitä parhain:  Val1 Pu1 ROP, Cacib ja Voitaja-09 -titteli. Isoon kehään ei enää ehditty, kuitenkin kuvaukseen ehdittiin, jossa kuvaaja totesi mulle ja Serenalle, että olisipa kaikki koirat yhtä helppoja kuvattavia. Meitä nauratti aika makeasti, kun tiedetään edellisiltä vuosilta, millasta rimpuilua kuvattavana oleminen aikaisempina vuosina on ollut.  Kun Serenan kanssa tajuttiin, että ryhmäkehän otti Norman Deschuymere, meitä harmitti vietävästi, ettei ehditty sinne. Norman on arvostellut kahdesti Rommin rotukehässä sijoittaen sen ROP:ksi ja VSP:ksi ja erkkarissa sijoittanut sen BIS3.
Illalla käytiin Jyrkin kanssa vielä vaarin 90 -vuotisjuhlissa ja kotiin päästiin puoliltaöin.
Seuraavana päivänä sitten oli vuorossa Pohjoismaiden Voittaja-näyttely. Tuomarina oli Jesper Anderson Ruotsista.  Tässä näyttelyssä Rommi teki historiaa hankkimalla elämänsä ensimmäisen aikuisiällä s H:n Jos tilastollisesti miettiin, niin Rommin esiintymiset valioluokassa ovat menneet varmasti huonommin, kuin missään muussa luokassa. Toki ulkomailta valioluokassa ollaan saatu useampikin valionarvo napatuksi. Erään koirakaverini totesi,että eihän se ole kunnon käyttökoira,jos se ei saa elämässään H:ta, näinhän se täytyy nähdä ;)
Kehän jälkeen lähdimme hakemaan pikkutyttöä Seebulta ja Tiinalta. Typykkä oli käyttäytynyt mallikkaasti ja hurmannut molemmat.  Sodahan oli vähän niin kuin harjoitteluvälineenä heillä, sillä ajatuksella, että joku päivä laku tulee heille.  Kaikesta päätellen Sodan vierailu taisi tehdä tehtävänsä ja lakukuume taisi nousta muutamalla pykälällä :)
Tiina kertoi, että Sodan kanssa oli mennyt hienosti. Se ei ollut ihmetellyt tai pelännyt mitään; ei metroa, ei liikennettä, leikkiä ja juoksentelevia lapsia. Hauskaa oli kuulla, jonkun muun suusta niitä samoja kommentteja, mitä itse olen toistellut; se on vaan niin ihana:)